Vihdoinkin saan tänne näytille ne tampereella ihan kesken jääneet sivut. Minialbumi on vielä kesken, joten se tulee sitten kun tulee.

Heinikan workshopissa aloitettu sivu. Journaling kertoo, siitä kuinka mulla on tapana miettiä ihan liikaa asioita. semmosiakin mihin en voi mitenkään vaikuttaa. Se on sutattu ihan ujouttaan, kun en vielä ole niin hyvä kirjoittaja, että kehtaisin julkaista..

Tiedän, että otsikon ensimmäinen M taitaa olla väärinpäin, mut ei se oikein asettunut tuohon muuten.. :D

Sitten on tämä ihan "oma" sivu. Hullaannuin tähän meidän uuteen asuntoon mm. maiseman takia.. Ja parasta ovat tietysti auringonnousut ja -laskut.

Tuo piparireuna on leikattu fiskarsin pajassa sillä uudella lävistäjällä.. Mietinnässä on, että pitäisi hankkia itsellekkin.