21.11.2009 - 19:26
Edellinen craftican haaste jäi multa harmillisesti väliin. Tai oikeastaan tein siihen sivun, mutta kun huomasin sen olevan myöhässä niin jätin julkaisematta, kun oli sen verran henkilökohtainen runo.
Uusi haaste sen sijaan tuli oikein sopivasti, kun lupasin joulupukilleni tehdä piiiiitkän lahjalistan josta voi sitten valita mitä haluaa. Ei se ollutkaan niin helppoa kuin kuvittelin ja tähänkin listaan pääsi nyt vain viisi asiaa. Mies sanoikin, että eipä sulla ainakaan ihan mahdottomia toiveita ole.


06.10.2009 - 11:14
Craftican haasteessa piti tehdä aukeama ja tässä mun toteutus.


 
16.09.2009 - 16:52
Uusi craftican haaste antoi hyvän syyn jatkaa hääsivujen tekemistä. Nyt aiheeksi pääsi häätanssi. Miehellä on tanssiessa kymmenen jalkaa eli rytmitajua ei sitten yhtään. Siksipä ollaan päädytty häätanssii valssin tai muun vastaavan sijasta.
Älkää välittäkö klipsusta yläreunassa, se on kuvausrekvisiittaa. Ulkona on synkkää ja oli pakko tehdä pieniä viritelmiä, jotta saisin sivun kuvattua.
En kirjoittanut koko laulun sanoja, koska en pidä edelleenkään omasta käsialasta ja tulostimesta on edelleen musteet loppu. Pari lempilausetta pääsi kuitenkin mukaan.

06.07.2009 - 10:22
Paperikierteen heinäkuun haaste näytti tältä

ja oma toteutus on tämännäköinen

Värit oli todella hankalat, ei meinannut sitten millään mahtua kaikki samaan sivuun. :)
Craftican kymmenennessä haasteessa skräpättiin kesän parhaasta muistosta. Mulla ei valitettavasti ollut vielä tältä kesältä kuvia, joten skräppäsin yleisesti siitä mikä on kesissä parasta. Eli valoisat ja lämpimät kesäyöt.

16.06.2009 - 12:55
Tämä haaste oli kuin mulle tehty, olenhan sentään tehnyt itseäni tunnetuksi paperisuikale baulana.. :) Eli haasteena oli käyttää työssä valmiita paperiboordeja. Ensimmäinen reaktio oli, että lieneekö mulla edes olla sellaisia, mutta papereiden selailun jälkeen löytyi kolmin kappalein Scenic Routea.

Ja tämänkertainen sivu kertoo oikeastaan hiustenleikkuusta, tosin pienen aasinsillan kautta. Mie kun oon aina haaveillut pitkistä hiuksista ja nyt kun ne on niin en raskis leikata vaikka huonot sais ainaki ottaa pois. Oon siis semmonen, etten malta luopua mistään, vaikka voisin saada parempaa tilalle. Pikkusisko sen sijaan on mun mielestä mitä parhain esimerkki, hän ottaa vastaan sen mitä elämä tuo. Siihen pyrin minäkin!

09.06.2009 - 17:08
Craftican tämänkertaisessa haasteessa muisteltiin jotain tärkeää. Mulle kaikkein tärkein muisteltava on pappa. Pappaa mulla tulee olemaan varmasti aina ikävä.

Tykkään tästä sivusta ihan älyttömästi, eikä tietenkään vähiten kuvan takia. Värit on mun lemppareita, ihana slice perhonen. Mukava tehdä pitkästä aikaa sivu joka oikeasti miellyttää omaakin silmää. Täytynee myöntää vain itselle, että yksinkertaisuus on luonnollisinta mulle, joten mitä sitä turhaa yrittää tehdä jotain mikä ei tunnu omalta.
16.05.2009 - 22:07
Täydellisen epäonnistunut sivu, mutta koska tein sen Cratican haasteeseen niin postaan sen nyt kuitenkin.
Sivussa mieheke siis huitoo sääskiä, josko se ei muuten selviä. :)

23.03.2009 - 10:53
Craftican haasteessa piti käyttää maaleja vähintään kahdella tavalla. Noh tässäpä näitä nyt olisi. Tietysti pisarat yläkulmassa ja sitten tuo tekstiympyrä. Otin pyöreän paperin ja töpöttelin sen ympäriltä ja sitten uusimmasta kreeting keepsakes lehdestä inspiroituneena kastoin kartongin reunat maalissa ja tein viivat journalingia varten. Ehkäpä tämä olis mulle sopiva tyyli saada edes vähän maaleja tuhlattua.
Kokeilin sivun skannausta, vähän hankalaa se oli, mutta saapi kelvata.. Taustakartonki on ihan yksivärinen, yritin vain vähän tasottaa reunojen väriä, ettei kovin tummia läiskiä tulisi.

17.02.2009 - 21:51
Uusin craftican haaste käski käyttää luontokuvaa. Niitä mulla ei juurikaan paperilla ole, mutta onneksi tämä yksi löytyi. Ihan vain tavallinen sateenkaarikuva. Sen suuremmitta merkityksittä. Halusin käyttää koristelussa sateenkaaren värejä, mutta taisipa tulla liiankin räikeä..

05.02.2009 - 14:57
Craftica Scrapbooking Challenge # 2:seen tein tällaisen sivun. Kuva on viime hiihtolomalta, kun käytiin Ranuan eläinpuistossa. Loppukierroksesta oltiin jo melko väsyneitä ja nälkäsiä ja se näky sitten jo käyttäytymisessäkin.. :) Mikäs siinä, kivoja kuviahan siitä saa. Eli tässä rakkaani esittää joko kaurista tai peuraa, mistäs nuita toisistaan erottaa. Toiveenahan oli sininen talvisivu.
Alunperin aaltoviivojen piti olla journalingia varten, mutta ne näyttikin sitten ihan vauhtiviivoilta, joten jääköön ilman sen suurempia selityksiä.


28.01.2009 - 19:28
Niin, vihdoinkin pääsen käyttämään pöytäkonetta miniläppärin sijaan. Vieläkään nettiä ei ole kytketty ja voitte kuvitella kuinka näreissään tuo miespuolinen on.. :) Onneks mulla on mokkula jolla pääsen päivittään eli tässä Craftican haaste. Hieman sovellettuna mulle sopivampaan malliin, kun ei tuo koko sivun layout ole ihan mua.. Eiköhän tästä vielä mallin tunnista. Kuvat jouluaatolta kun mies kokeilee uusia vaatteita.. Ja ensimmäistä kertaa pääsin käyttämään tuota "kalenteri" leimasinta joka on tullut jonkun KOTM:n mukana.


|
Kirjoittaja
Skräppäystä, kortteilua, sisustamista, leipomista, elämää. Sitä on mun elämä.

Kävijälaskuri
 23.4.2007 alkaen
Bloginamut

Karitan namu, 15.8.
|